Mitsubishi määräaikaishuolto hinta

Kilpailuta määräaikaishuolto Mitsubishi

Keskihinta: 240 €

Vaihtelee n. 165 €420 €

Mihin hinnat perustuvat?
Tietoa toimenpiteestä Mitsubishi määräaikaishuolto


Määräaikaishuoltojen hinnat vaihtelevat todella paljon automallin ja kulloiseenkin määräaikaishuoltoon kuuluvien huoltokohteiden määrän mukaan.

Määräaikaishuollolla tarkoitetaan ajoneuvon huolto-ohjelmassa määriteltyä huoltoa. Yleensä määräaikaishuollon väli ilmoitetaan kilometrimääränä. Esimerkiksi joissakin ajoneuvoissa on 15 000 kilometrin huoltoväli määräaikaishuollolle. On myös mahdollista, että ajoneuvo itse ilmoittaa määräaikaishuollon tarpeesta.

Vuosihuollolla tarkoitetaan vuosittain tehtävää mahdollisesti määräaikaishuoltoa pienempää huoltotoimenpidettä. Esimerkiksi jos ajoneuvolla ajetaan vain 8 000 kilometriä vuodessa, tulisi se käyttää silti kerran vuodessa vuosihuollossa.


Miten hinta on arvioitu?

AutoJerryn hinta-arviot ja hintavaihteluväli perustuvat palvelussa välitettyihin tuhansiin huoltotarjouksiin.

Ne auttavat sinua saamaan käsityksen yleisimpien huolto- ja korjaustoimenpiteiden hintatasosta. Hinnaston tavoitteena ei ole kertoa sinulle 100 % tarkkaa hintaa, sillä hinta vaihtelee paljon automerkin, mallin, iän sekä varaosien tyypin ja laadun mukaan.

HUOM! Halvin ei ole aina edullisin.

Suosittelemme pyytämään AutoJerryssä tarkat tarjoukset ajoneuvoosi ja valitsemaan luotettavan palveluntarjoajan. Suosittelemme myös valitsemaan laadukkaita varaosia ja nesteitä, jotta autosi kestää pidempään.

Pyydä tarjoukset huollosta


Kilpailuta määräaikaishuolto ilmaiseksi

Yli 100 miljoonaa euroa tarjouksia välitetty

Huolto Auto Vuosimalli Mittarilukema Keskihinta
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi L-200 (III) 4WD 2.4 DI-D 2017 160000 584 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.4 Hybrid 2020 95000 226 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.2 DI-D 2013 257960 345 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.4 Hybrid 2020 122000 301 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.4 Hybrid 2019 65000 245 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.4 Hybrid 2019 100000 517 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Space Star 1.2 2019 47700 222 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi L-200 (III) 4WD 2.4 DI-D 2017 160000 218 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.0 2019 120000 303 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi ASX 1.6 DI-D mk3 2017 104000 290 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.0 Hybrid 2016 130000 219 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.4 Hybrid 2020 95300 269 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi ASX 1.6 mk3 2019 53500 198 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.4 Hybrid 2019 90800 319 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.0 Hybrid 2014 145000 236 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi ASX 2.0 mk4 2020 60000 230 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi ASX 4WD 1.8 DI-D mk2 2015 220000 265 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.0 Hybrid 2018 180000 219 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi ASX 1.6 mk3 2019 67000 189 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.4 Hybrid 2020 50000 215 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Lancer 1.8 2009 127000 439 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.4 Hybrid 2020 35000 274 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.4 Hybrid 2020 94000 267 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.0 Hybrid 2018 180000 330 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.0 Hybrid 2018 135000 214 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.0 Hybrid 2014 180000 200 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi ASX 2.0 mk4 2020 174 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.0 2019 51000 310 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.4 Hybrid 2020 60000 275 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander Phev 2015 160000 217 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.0 Hybrid 2016 190755 175 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi ASX 1.6 mk2 2016 107000 274 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi ASX 1.6 mk2 2015 174000 269 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Space Star 1.2 2020 34800 316 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.4 2007 132000 155 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.4 Hybrid 2020 112000 216 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.0 2017 138000 213 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.0 Hybrid 2016 158000 185 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.4 Hybrid 2019 75000 235 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Lancer Sport sedan 1,5l 2008 289717 270 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.0 Hybrid 2016 100000 315 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.4 Hybrid 2020 121000 270 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.4 Hybrid 2019 120000 285 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.4 Hybrid 2020 120000 277 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi ASX 1.6 mk3 2019 90500 423 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Space Star 1.2 2020 34500 231 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander PHEV 2014 164567 260 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Eclipse 1.5 2020 3200 230 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.4 Hybrid 2020 79000 279 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Eclipse 2.4 Hybrid 2021 38500 285 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.0 2016 140000 222 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Eclipse 2.4 Hybrid 2023 24000 210 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi ASX 1.6 mk2 2015 95000 410 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Eclipse 2.4 Hybrid 2022 28300 212 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Eclipse 2.4 Hybrid 2021 82000 259 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.4 Hybrid 2019 96000 297 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Eclipse 2.4 Hybrid 2022 15000 209 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.0 Hybrid 2016 145000 216 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.4 Hybrid 2020 120000 295 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.0 Hybrid 2015 204000 314 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.0 Hybrid 2018 102000 339 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.4 Hybrid 2019 78000 235 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.2 DI-D 2016 165000 228 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Space Star 1.2 2019 27200 180 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.0 Hybrid 2016 160000 426 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.0 Hybrid 2014 166000 269 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi ASX 4WD 2.2 DI-D mk2 2014 201000 222 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Eclipse 1.5 2018 72000 203 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Eclipse 2.4 Hybrid 2021 40000 221 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.0 Hybrid 2016 160000 285 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi ASX 1.6 mk1 2013 110000 155 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.4 Hybrid 2019 85000 323 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.4 Hybrid 2020 60000 243 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi ASX 1.6 2011 134000 179 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi ASX 1.6 mk1 2011 134000 201 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.4 Hybrid 2019 82644 188 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.0 Hybrid 2014 200000 228 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.2 DI-D 2013 190000 186 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi ASX 1.6 mk2 2015 14498 300 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi ASX 2.0 mk4 2020 60000 215 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi ASX 2.0 mk4 2020 60000 313 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.4 Hybrid 2020 73000 267 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.0 Hybrid 2016 118000 227 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.0 Hybrid 2017 200200 241 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.0 Hybrid 2017 200200 264 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.0 Hybrid 2017 200200 278 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.2 DI-D 2013 210000 233 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.0 Hybrid 2016 160000 258 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Eclipse 2.4 Hybrid 2021 14000 243 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi ASX 1.6 mk1 2011 162000 239 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.4 Hybrid 2020 60000 234 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.0 Hybrid 2014 140000 318 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.0 Hybrid 2015 142000 255 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander PHEV 2016 140000 206 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.0 2015 180200 331 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.0 Hybrid 2017 120000 209 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.4 Hybrid 2020 67000 435 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.0 Hybrid 2017 170000 297 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi Outlander 2.4 Hybrid 2019 81000 192 €
Näytä huoltopyyntö Mitsubishi ASX 1.6 mk3 2019 77000 480 €

Kilpailuta alueesi tarjoukset tästä

Kilpailuta huoltosi tästä

Tarvitsetko apua AutoJerryn käytössä?
Voit aloittaa palvelun käytön jättämällä
uuden tarjouspyynnön täältä >>

Jo yli 500 000 suomalaista käyttää AutoJerryä auton huoltamiseen!

Mikäli mieltäsi askarruttaa jokin, katso Asiakaspalvelu-sivumme josta löydät vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin.