Auton vahauksella tarkoitetaan toimenpidettä, jossa maalipintaan levitetään suojaavaa ainetta (vahaa). Vahauksen voi tehdä käsin tai koneellisesti. Ennen vahausta maalipinnan on oltava täysin puhdas, jotta pinnassa oleva lika ei aiheuttaisi vahatessa naarmuja.
Vahauksen hintaan liikkeessä teetettynä vaikuttaa yleensä fiksausliikkeiden tarjoamat palvelut, esimerkiksi kuinka hyvin ja millä menetelmillä auto esipestään/pestään ja millä menetelmillä/aineilla auto vahataan. Lisäksi hintaan vaikuttaa myös auton koko, sillä pikkuautoon kuluu vähemmän aikaa ja vahaa verrattuna isoon tila-autoon. Yleisesti ottaen mitä laadukkaampi vaha on ja paremmin vahaus suoritetaan, sitä parempi on maalipinnalle muodostuva suojakerros likaa ja auringon säteilyä vastaan.
Miten hinta on arvioitu?
AutoJerryn hinta-arviot perustuvat palvelussa välitettyihin tuhansiin huoltotarjouksiin ja AutoJerryn huoltoneuvojan asiantuntemukseen.
Ne auttavat sinua saamaan käsityksen yleisimpien huolto- ja korjaustoimenpiteiden hintatasosta. Hinnaston tavoitteena ei ole kertoa sinulle 100 % tarkkaa hintaa, sillä hinta vaihtelee paljon automerkin, mallin, iän sekä varaosien tyypin ja laadun mukaan.
HOX HOX! Halvin ei ole aina edullisin.
Suosittelemme valitsemaan mieluummin laadukkaampia varaosia ja nesteitä, jotta autosi kestää pidempään.
Kilpailuta auton vahaus ilmaiseksi
Yli 100 miljoonaa euroa tarjouksia välitetty
Auton vahauksella tarkoitetaan toimenpidettä, jossa maalipintaan levitetään suojaavaa ainetta (vahaa). Vahauksen voi tehdä käsin tai koneellisesti. Ennen vahausta maalipinnan on oltava täysin puhdas, jotta pinnassa oleva lika ei aiheuttaisi vahatessa naarmuja. Vahauksen ei ole tarkoitus poistaa naarmuja, vaan naarmujen poistaminen tulisi suorittaa myllyttämällä ennen vahausta. Vahauksessa vahaa levitetään ensin pinnalle ja vahasta riippuen annetaan vaikuttaa tietty aika ja pyyhitään pois maalipinnalta.
Yleisesti ottaen mitä laadukkaampi vaha on ja paremmin vahaus suoritetaan, sitä parempi on maalipinnalle muodostuva suojakerros likaa ja auringon säteilyä vastaan.
Yleiset vahaukseen liittyvät ohjeet, joita voit käyttää, mikäli vahaat itse autosi:
Huolto | Auto | Vuosimalli | Mittarilukema | Keskihinta |
---|---|---|---|---|
Näytä huoltopyyntö | Volvo V70 D3 2.0 mk1 | 2011 | 388000 | 120 € |
Näytä huoltopyyntö | Audi A4 2.0 TDI | 2017 | 90000 | 156 € |
Näytä huoltopyyntö | KIA XCEED | 2021 | 59000 | 208 € |
Näytä huoltopyyntö | KIA Picanto 1.0 LPI mk2 | 2021 | 18000 | 109 € |
Näytä huoltopyyntö | Volkswagen T-ROC 1.5 TSI | 2021 | 175 € | |
Näytä huoltopyyntö | Audi A3 1.8 TFSI mk1 | 2014 | 190000 | 350 € |
Näytä huoltopyyntö | Audi E-TRON (II) Quattro 55 | 2019 | 67000 | 140 € |
Näytä huoltopyyntö | Nissan Qashqai 1.2 DIG-T mk1 | 2017 | 118000 | 575 € |
Näytä huoltopyyntö | BMW 5-Sarja 520e d | 2021 | 65000 | 210 € |
Näytä huoltopyyntö | Opel Mokka 1.4 Turbo mk1 | 2014 | 97 € | |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz CLK 2.0 | 2007 | 230000 | 400 € |
Näytä huoltopyyntö | Ford Fiesta | 2012 | 177777 | 93 € |
Näytä huoltopyyntö | Subaru XV | 2020 | 103000 | 130 € |
Näytä huoltopyyntö | BMW 3-Sarja GT 320d | 2014 | 220000 | 109 € |
Näytä huoltopyyntö | Ford Fiesta 1.0 | 2014 | 150000 | 183 € |
Näytä huoltopyyntö | Tesla Model 3 | 2022 | 27000 | 250 € |
Näytä huoltopyyntö | Renault Captur 0.9 TCE mk1 | 2017 | 72000 | 131 € |
Näytä huoltopyyntö | Audi A6 2.0 TDI | 2015 | 135000 | 111 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz C 180 CGI | 2010 | 190000 | 147 € |
Näytä huoltopyyntö | Opel Mokka 1.4 Turbo mk2 | 2017 | 190 € | |
Näytä huoltopyyntö | Skoda Octavia 2.0 TDI | 2014 | 260000 | 395 € |
Näytä huoltopyyntö | Volvo V90 T6 2.0 Hybrid | 2022 | 140 € | |
Näytä huoltopyyntö | Volvo V60 D3 2.0 | 2011 | 230000 | 125 € |
Näytä huoltopyyntö | Volkswagen Golf 1.4 TSI | 2016 | 90000 | 74 € |
Näytä huoltopyyntö | Hyundai Ioniq | 2020 | 75000 | 140 € |
Näytä huoltopyyntö | KIA Rio 1.25 | 2017 | 23000 | 70 € |
Näytä huoltopyyntö | Volvo 240 2.0 mk2 | 1986 | 99 € | |
Näytä huoltopyyntö | Audi A3 1.6 TDI mk1 | 2017 | 120000 | 480 € |
Näytä huoltopyyntö | Audi A6 2.4 | 2008 | 296000 | 140 € |
Näytä huoltopyyntö | Fiat Ducato 35 2.3 Multijet | 2015 | 27.000 | 138 € |
Näytä huoltopyyntö | KIA Optima 2.0 phev | 2018 | 57000 | 95 € |
Näytä huoltopyyntö | KIA Ceed SW 1.0 | 2018 | 108000 | 105 € |
Näytä huoltopyyntö | Citroen C4 1.6 HDI | 2011 | 290000 | 97 € |
Näytä huoltopyyntö | Volkswagen T-ROC 1.5 TSI | 2022 | 33000 | 380 € |
Näytä huoltopyyntö | Seat Leon 1.4 TSI Hybrid | 2021 | 68000 | 82 € |
Näytä huoltopyyntö | Volkswagen Golf 1.0 TSI | 2019 | 171 € | |
Näytä huoltopyyntö | Toyota Hiace 2.5 D-4D | 2003 | 340000 | 95 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz C 180 | 2017 | 86 € | |
Näytä huoltopyyntö | Skoda Octavia 1.4 TSI ACT | 2016 | 90000 | 265 € |
Näytä huoltopyyntö | Toyota Corolla 1.6 | 2013 | 139 € | |
Näytä huoltopyyntö | Toyota Yaris 1.3 | 2006 | 129 € | |
Näytä huoltopyyntö | Mitsubishi Outlander PHEV 2,4 | 2018 | 140000 | 139 € |
Näytä huoltopyyntö | KIA Ceed 1.6 | 2016 | 61.000 | 160 € |
Näytä huoltopyyntö | Audi TT 1.8 TFSI | 2017 | 49000 | 118 € |
Näytä huoltopyyntö | Toyota Avensis 1.8 | 2018 | 84000 | 62 € |
Näytä huoltopyyntö | Citroen Berlingo 1.6 eHDI | 2013 | 163000 | 304 € |
Näytä huoltopyyntö | Volvo XC60 T8 2.0 Hybrid | 2018 | 80000 | 287 € |
Näytä huoltopyyntö | Skoda Superb 2.0 TDI 4X4 | 2014 | 150000 | 200 € |
Näytä huoltopyyntö | Nissan Qashqai 1.2 DIG-T mk2 | 2018 | 96 € | |
Näytä huoltopyyntö | Hyundai i30 CW 1.6 | 2014 | 156000 | 63 € |
Näytä huoltopyyntö | Dacia Duster | 2020 | 2000 | 40 € |
Näytä huoltopyyntö | BMW 3-Sarja 320e | 2022 | 45000 | 99 € |
Näytä huoltopyyntö | Citroen C4 1.6 HDI | 2013 | 270000 | 243 € |
Näytä huoltopyyntö | Volkswagen Polo 1.0 | 2016 | 96000 | 192 € |
Näytä huoltopyyntö | Skoda Roomster 1.6 | 2007 | 167000 | 133 € |
Näytä huoltopyyntö | KIA Rio 1.25 | 2014 | 80 € | |
Näytä huoltopyyntö | KIA EV6 EV6 | 2022 | 157 € | |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz E 220 CDI | 2009 | 187000 | 122 € |
Näytä huoltopyyntö | Volvo XC60 | 2024 | 2000 | 135 € |
Näytä huoltopyyntö | Skoda Octavia 1.6 TDI | 2014 | 166300 | 200 € |
Näytä huoltopyyntö | KIA Sportage 1.6 | 2013 | 162000 | 160 € |
Näytä huoltopyyntö | Volvo V90 T6 2.0 Plug-in Hybrid | 2022 | 74 € | |
Näytä huoltopyyntö | Nissan Qashqai | 2021 | 86 € | |
Näytä huoltopyyntö | Volkswagen ARTEON 3H7 | 2018 | 150 € | |
Näytä huoltopyyntö | Toyota Yaris 1.5 Hybrid | 2023 | 10000 | 100 € |
Näytä huoltopyyntö | Dacia Duster 1.3 TCe | 2023 | 18000 | 155 € |
Näytä huoltopyyntö | KIA Ceed ProCeed 1.4 mk1 | 2019 | 114 € | |
Näytä huoltopyyntö | Volvo XC60 T8 2.0 Hybrid | 2020 | 130000 | 111 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz C 350 e | 2017 | 95000 | 170 € |
Näytä huoltopyyntö | Volkswagen Passat 1.6 TDI | 2013 | 2500000 | 139 € |
Näytä huoltopyyntö | Toyota Auris 1.6 | 2013 | 81000 | 87 € |
Näytä huoltopyyntö | Skoda Roomster 1.6 | 2007 | 167000 | 228 € |
Näytä huoltopyyntö | Volkswagen Polo 1.4 | 2009 | 195000 | 199 € |
Näytä huoltopyyntö | Toyota Yaris 1.3 | 2006 | 180000 | 270 € |
Näytä huoltopyyntö | BMW 3-Sarja 330e Hybrid mk2 | 2018 | 85000 | 111 € |
Näytä huoltopyyntö | Peugeot 308 1.6 Hybrid 180 PHEV | 2023 | 68 € | |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz C 350 e | 2015 | 80000 | 184 € |
Näytä huoltopyyntö | Mazda 6 2.0 | 2010 | 233000 | 136 € |
Näytä huoltopyyntö | Tesla Model 3 | 2019 | 75000 | 106 € |
Näytä huoltopyyntö | Renault Espace 1.6 DCI | 2017 | 132 € | |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz C 180 Kompressor | 2005 | 108000 | 64 € |
Näytä huoltopyyntö | Renault Megane 1.6 | 2021 | 42000 | 85 € |
Näytä huoltopyyntö | Renault Megane 1.6 | 2021 | 42000 | 117 € |
Näytä huoltopyyntö | Volvo V50 1.6 D DRIVEe mk2 | 2009 | 120 € | |
Näytä huoltopyyntö | Renault ARKANA 1.6 E-Hybrid | 2022 | 96 € | |
Näytä huoltopyyntö | Volkswagen Polo 1.0 | 2015 | 130 € | |
Näytä huoltopyyntö | Toyota Yaris 1.33 | 2014 | 91000 | 120 € |
Näytä huoltopyyntö | Tesla Model Y Long Range | 2023 | 109 € | |
Näytä huoltopyyntö | Audi A4 1.8 TFSI | 2012 | 211 | 102 € |
Näytä huoltopyyntö | Volvo V60 T3 1.6 | 2015 | 105000 | 277 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz E 300 de | 2021 | 89 € | |
Näytä huoltopyyntö | Peugeot 208 1.2 VTI | 2018 | 98500 | 146 € |
Näytä huoltopyyntö | Ford Fiesta 1.0 | 2017 | 141000 | 247 € |
Näytä huoltopyyntö | Tesla Model Y | 2022 | 27000 | 106 € |
Näytä huoltopyyntö | Opel Astra 1.6 | 2002 | 117 € | |
Näytä huoltopyyntö | BMW X5 3.0d | 2003 | 90 € | |
Näytä huoltopyyntö | Ford Fiesta ST150 | 2007 | 100 € | |
Näytä huoltopyyntö | Volkswagen Jetta 1.4 | 2016 | 117000 | 120 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz Sprinter 319 3.0 CDI | 2012 | 220000 | 200 € |
Näytä huoltopyyntö | Mercedes-Benz Sprinter 319 3.0 CDI | 2012 | 220000 | 231 € |